Kun luulet,
ettei minua enää olisi,
herätä
sielusi silmät ja tunne,
miten
leijailen tähtisumujen usvapyörteiköissä
tai havisen
kotikoivujen lehvistöissä,
miten
henkäilen lempeiden tuulten kainaloissa,
viipyilen
lasteni sydänten sykinnöissä
sekä
lastenlasteni silmäripsien väreilyissä.
Sillä
kaikissa niissä minä yhäti elän,
jatkan
rakastamista
enkä lopeta
koskaan.
2 kommenttia:
Hieno runo. Täyttä luottamusta siihen että elät kuolemasi jälkeen monin tavoin:)
Kiitos. Uskon, että ainakin jokin osa meistä kaikista elää aina.
Lähetä kommentti