torstai 21. kesäkuuta 2012

EI LAULUT MEISTÄ KERTONEET...

Olipa aamulla könkkö olo! Keho ei meinannut herätä niin millään, polveen sattui... No syykin kyllä oli  tiedossa. Ensinnäkään ei enää taideta mitään villivarsoja olla, ja toisekseen hurrautimme illalla Naapurinvaaralle ilmaisiin tantsuloihin, totta kai, olihan siellä iki-ihana Sinitaivas esiintymässä. 


Oli siellä kyllä toinenkin tanssiorkesteri, KinoJake, sen kaikki biisit eivät vain sytyttäneet meitä... jotenkin. Erinomaisestihan se tietenkin soitti ja lauleli, ja alussa hurjasti liehuimmekin sen tahtipuikon mukaan, mutta liekö koivet sen verran huutaneet ilmaa alleen, että istuimme harvinaisen kauan, ihan kesken tanssi-illan. 

Normaalisti tuskin maltamme istahtaa koko iltana... 
Ja taisi siinä käväistä pikkuinen möksäyshetkonenkin... 

Kivan säväyksen toivat Sinitaivaan Raatteentien yhteydessä orkan jäsenten päihin ilmestyneet piippalakit ja parin "sotilaan" yllättävä tanssilattiatuokio.


Nuoria oli ihmeen paljon, ja taitavia olivatkin. Tuntuu mukavalta, että hekin ovat ruvenneet löytämään tämän ihanan lavatanssikulttuurin yhä enenevin määrin! Mutta mutta... Silmiin pisti vääjäämättä eräs pariskunta, joka tanssi koko ajan kuin olisivat vaatteet päällä rakastelleet... No, aika julkeata esileikkiä se ainakin oli. Mutta jokainenhan laittaa itsensä likoon siten kuin haluaa, ei minun asiani ole arvostella eikä tuomita. Mietin vaan, mitä nuoret tuumivat nipin napin alle kuusikymppisten keski-ikäisten aikuisten antamasta mallista. 

Ei laulut meistä kertoneet...


Ei kommentteja:

LUETUIMMAT