Se pulppusi syvältä,
jostain sydämen tienoilta.
Lämmin, kuulaasti säteilevä virta.
Lempeästi, hoivaten, hyväksyen.
Pyysin siunausta tulevaisuudelle,
sijaa mahdollisuudelle,
tilaa onnelle…
Viileä henkäys sipaisi kättäni,
silitti rukoukseen painunutta päätäni,
huojensi ahdistustani.
Sydämeni oli täysi –
sinne ei mahtunut mitään muuta.
Se virta kun pulppusi vain…
2 kommenttia:
Joskus ei mahdu ja joskus on liian täynnä... Toivon valoa elämääsi ja niin enhän minä osaa mitään siunauksista puhua, olen niin maallinen, mutta jos sellaista on, niin sitä:)
Kiitos, sitä samaa sinullekin, Mustaleski! :)
Lähetä kommentti