perjantai 27. tammikuuta 2012

VALUUKO YLI?

Eikö vahvan ja itsenäisen maan tunnistakin juuri siitä, että se arvostaa omaa kulttuuriaan, huolehtii kansalaisistaan ja suhtautuu samalla arvostaen vieraisiin kulttuureihin siten, ettei pyri muuttamaan niitä, muttei salli niidenkään syrjäyttää omia arvojaan, vuosisataisia perinteitään?

Onko maamme siis vahva ja itsenäinen? Onko se sopivasti suvaitsevainen vai valuuko yli?

Erityisesti nyt menossa olevien presidentinvaalien yhteydessä me haluamme osoittaa suvaitsevaisuutemme laajuutta. Kehumme, mutta ikävä kyllä myös moitimme ja arvostelemmekin. Ihmettelenkin, kuuluvatko toisten ehdokkaiden päälle heitetyt lokamöykyt samaan laajasydämisyyteen. Eikö suvaitsevuus olekaan sitä, että hyväksytään, otetaan ihminen sellaisena kuin hän on, omana ainutlaatuisena itsenään? Onko suvaitsevuutta muuten sekin, jos antautuu muodin mukaisesti ryöppyävään virtaan?

Eräänlaisia uskoon hurahtamisen tunnusmerkkejä on nähtävissä ihmeidentekijä Haaviston vapahtajasivustossa, joka mitä ilmeisimmin on ihan hupimielessä tehty, mutta osoittaahan se kannattajien ehdotonta luottamusta oman ehdokkaansa kaikkivoipaisuuteen. 
Tämän kun ei tarvitse luntakaan kolata, 
riittää, että hän avaa oven ja katsoo


No, Niinistölle luin jossain ilkeiltävän hänen nuoren vaimonsa vuoksi, mutta onkohan kukaan tullut ajatelleeksi, kuinka vanha Haaviston puoliso oli silloin kun Haavisto hänet ihan alun perin kenkkäsi?

Hui, en millään enkä ketään halua nimitellä enkä ilkeillä, pakko vain joskus mutista, vähän karkeastikin, kun harmittaa toisten puolesta. Kun haukutaan vain haukkumisen ilosta ja halusta...


Miksei me voida älytä niinkin yksinkertaista ratkaisua, että annettaisiin vain jokaisen taapertaa sitä omaa ainutlaatuista tietään, elettäisiin sopuisasti vierekkäin, astuttaisiin rinta rinnan, toisiaan auttaen ja rakastaen?

Juu, naiivia, mutta yksinkertaisen ihmisen ajatuksissa se toivo elää


Valittiinpa ehdokkaista sitten kumpi tahansa, niin uskon, että valinta on oikea, tähän maailmanaikaan juuri sopiva. Meidät on "ohjelmoitu" äänestämään niin kuin pitääkin.

3 kommenttia:

A kirjoitti...

Voi vain äänestää niitä, jotka on enää ehdolla, tai sitten olla äänestämättä; tai esittää protestinsa - luulisin.;)

anja kirjoitti...

Kurkkasin Twitteriin enkä oikein ymmärtänyt oliko se hupia vai hurahtamista! Mutta meitähän on jokaiseen junaan ja jäämään vielä asemallekin.
Kyllä Suomi varmasti saa sellaisen presidentin, minkä se ansaitsee. Valitaanhan hänet suoralla kansanvaalilla. Vaikka itse olen vielä ihan utelumerkillä äänestämisen suhteen nyt kakkoskierroksella, niin valinta varmasti tehdään ilman yhden äänen merkitystä, menipä se sitten kummalle hyvänsä.
Kovin käyvät kuumina roiskeet ehdokkaiden ympärillä. Onneksi kaikki on Runebergin päivän jälkeen ohi ja meillä uusi Linnan herra.

Sylviira kirjoitti...

Varmaan moni etenkin täällä pohjoisessa jättää äänestämättä kun jäljellä olevat ehdokkaat mitä ilmeisimmin keskittyvät kehäkolmosen sisäisiin juttuihin... Se on sääli, sillä koko kansallehan se presidentti valitaan. Mutta jos toinen tuntuu sopivammalta niin kai sen äänensä hälle voinee livauttaa...

LUETUIMMAT