SATUJOULU

Malttamattomat kädet repäisevät oven auki. Kiireiset tepsutukset, kärsimätöntä töminää. Mummiiii, mummiiii!

Mummi pistää uunin suuluukun kiinni, kääntyy. Tortut ovat vielä vaaleanruskeita, joten… Kaksi ennen niin pellavapäätä, mutta toinen nyt jo vähän rusehtunut, toinen iloisia punaisia raitoja hiuksissaan kukertaen ryntää mummin kimppuun ja halaa, halaa, rutistaa. Mummin sydän kierähtää puoli kierrosta ja hän osaa vaan painaa nämä maailman rakkaimmat otukset jouluiseen esiliinaansa, josta Peppi muinoin epäili, ettei mummilla olisi pikkuhousuja siellä alla… Väärä luulo, mutta pisti kuitenkin mummin laittamaan alushameen ihonväristen pikkareidensa suojaksi…

Äiti, iskä, eno ja ukki työntyvät sisään samassa ovenavauksessa. Mummi rientää heitä vastaan, halaa, supisee tervetulot. Se kun sattuu niin herkkään elimeen tuo lasten kohtaaminen. Ukille hän muiskauttaa vain, tämähän kun on lähes joka päivä siinä käden ulottuvilla. Onneksi, muutenhan maailma olisikin tosi nyrjällään eikä millään olisi väliä eikä tarkoitusta.

Tortut hyppäävät ruskettunein poskin uunista jääden odottamaan jälkiruokakahvia, sillä se Peppinjan toiveruoka, jauhelihakastike ja pottumuusi kun olisi syötävä ensin. Ja hartaasti se lapioidaankin. Mummi, sun muusis on parasta ikinä, huokaa Pinja ja mummi myhäilee, lähettää ohimennen kiitokset salaiselle reseptilleen.

Ulkona on jo hämärää, mutta lumi kutsuu, houkuttaa kieriskelyyn, vaikka puhelimenkin salaperäiset säikeet junnaavat, vetävät ja kiristävät. Iloiset huudot täyttävät pihamaan, joka kohta on myllätty perin pohjin, möyritty ja sukellettu.

Punaposkin iltapalalle, ja kun uni yllättää, nukkuvat aikuiset lapset omissa entisissä huoneissaan, Peppi nykyisessä itsenäisyydessään takkahuoneessa ja Pinja ukin ja mummin keskessä. Ehdottomasti siinä, vaikka mummi vähän välillä huokuukin.