Kun maailma sulkeutuu, kuten se yleensä tekee yksinäiselle,
niin mitä vaihtoehtoja sinulla on?
Nukkua, tai yrittää ainakin, katsoa telkkaria, vilkaista ulos ikkunasta?
niin mitä vaihtoehtoja sinulla on?
Nukkua, tai yrittää ainakin, katsoa telkkaria, vilkaista ulos ikkunasta?
Miksi kukaan edes ihmettelee, kun joku ikääntyneempi vähän
väliä lentää eetteriin? Elämällä on aina tarkoitus, mutta kun se/tämä kerta on
koettu ja sillä kertaa täydentynyt, niin eikö kantsis mennä jo odottamaan sitä
uutta reissua?
Miksi jäädä odottamaan tyhjääkin tyhjempää?
Noo, positiivisethan aina positiivisoivat, mutta kantaako se rajan yli?
Miksi jäädä odottamaan tyhjääkin tyhjempää?
Noo, positiivisethan aina positiivisoivat, mutta kantaako se rajan yli?
Kaipa nekin lukemattomat opintoreissut joskus muutaman
vuosituhannen päästä on opittu. Van mitä sitten? Ja miksi ihmeessä?
Tarvitseeko tässä edes olla mikään pessimisti?
Tarvitseeko tässä edes olla mikään pessimisti?
Ehkä joku taas palaa, kun muistaa elämän tarkoituksen.
SIIS? Ja se on??? Ja mitä se ies hyvejää?
P.S. Ja kaikki eivät edes pysty näistä tunnoista kertomaan.
He vain häviävät kartalta, sulautuvat maailmankaikkeuteen.
He vain häviävät kartalta, sulautuvat maailmankaikkeuteen.
2 kommenttia:
Ajattelemisen aihetta!
hyvin totta ajatuksesi.. luin äsken Isopeikon kirjoituksia, oli ravisuttavaa tekstiä..Oletko tutustunut.. Elämän tarkoitus, eikö se liene siinä että elää sen niin hyvin kuin osaa tai voi. Vanhuus ja yksinäisyys ajaa ihmiset joko nettiin tai jos on vielä voimia voi mennä kerhoihin, kyläilemään kavereilla, jotka vähenevät vuosi vuodelta, kaikella on aikansa. Siihen kuitenkin uskon, että asioiden murehtiminen ei paljon auta, se on kuin raskas reppu selässä, liian iso pala nielussa, ahdistaa liikaa. Etsin pieniä ilon hetkiä, etsin välittämisen tunnetta, ymmärtämistä, armollisuutta, itselleni luojan armeliaisuutta.
Lähetä kommentti