Naureskelen itselleni autolle palatessani, sillä olin tehnyt uskomattoman huomion. Vuosia sitten olin näet huvittuneena seurannut, miten äiti kauppareissullaan jutteli ihmisten kanssa, olivatpa ne sitten tuttuja tai tuntemattomia. Iloisena ja virkeänä hän antoi sanan sinne, toisen tänne.
Tänään sitten hoksasin tekeväni ihan samaa; virkan vaatetelinettä tutkivalle tai uutta noppapeliä ihmettelevälle naiselle jotakin aiheeseen sopivaa. Tutkimme ja pyörittelemme sitä yhdessä, päivittelemme, sitten naurahdamme ja lähdemme eri suuntiin. Kassajonossa päästän kaksi ihmistä (nuoren naisen ja yhtä nuoren miehen) ohitseni, koska heillä on vähäiset ostokset ja minulla kärry täynnä; tulevathan pikku sääskiäisten pelkääjät tänään kesälomille luokseni! Takanani tulevalle naiselle selitän vuolaasti, että herkut on juuri niille lomalaisille...
Että sukuhan se siinä nykäisi. Tosin serkkuni väittää, että olen ulkoisestikin ihan samannäköinen kuin äitini. Jos minulla olisi nyttyrä niskassa, muistuttaisin häntä kuulemma vieläkin enemmän.
Kunpa olisinkin yhtä kiltti ja peräänantavainen, mutta minähän hyökkään tarvittaessa kuin leijona. Ainakin silloin, jos olen kunnossa. Toisaalta minut on kyllä helppo lyödä maahankin. Silloin, kun olen puolustuskyvytön ja sairas.
Ei sitä aina jaksa olla muureilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti