Eilen siunattiin taivasmatkalle äitini nuorin sisar. Olin käynyt hänen luonaan ihan vähän ennen vappua, ja kun hänen poikansa soitti minulle eräänä sunnuntaina, vajaat kolme viikkoa tuota myöhemmin ja kertoi 90-vuotiaan äitinsä lähteneen, istahdin koneen ääreen.
Sydämeni puhui, ja äkkiä tiesin, mitä kirjoittaisin.
Kyyneleet virtasivat tekstin juostessa, taas kerran. Itkin ja kirjoitin. Kirjoitin ja itkin. Ja runo syntyi hetkessä.
Siunaustilaisuudessa sen luki veljentyttäreni, sillä eihän minusta siihen millään olisi ollut.
Ja ihanasti hän lukikin! Kiitos!
Annikki-tädille 30.05.2015
Muistathan, miten vuosien jälkeen tavatessamme yllätyin,
koska olit kasvanut varreltasi pienemmäksi kuin minä?
Muistathan, miten aikojen kuluessa ja tapaamistemme tihentyessä avasit silmäni näkemään, millainen äitini, enoni ynnä monien tätieni lapsuudenmaailma olikaan?
Muistathan, miten taioit silmieni eteen niitä maailmoja, joista halusin kirjoittaa?
koska olit kasvanut varreltasi pienemmäksi kuin minä?
Muistathan, miten aikojen kuluessa ja tapaamistemme tihentyessä avasit silmäni näkemään, millainen äitini, enoni ynnä monien tätieni lapsuudenmaailma olikaan?
Muistathan, miten taioit silmieni eteen niitä maailmoja, joista halusin kirjoittaa?
Joka kerran tavatessamme olit hauraampi kuin ennen.
Joka kerran halasin sinua varovaisemmin kuin edellisellä kerralla.
Sillä pelkäsin särkeväni sinut.
Sinut, ainoan yhdyssiteeni äitini maailmaan!
Joka kerran halasin sinua varovaisemmin kuin edellisellä kerralla.
Sillä pelkäsin särkeväni sinut.
Sinut, ainoan yhdyssiteeni äitini maailmaan!
Olit aina yhtä nauravainen ja salliva. Ja myötätuntoinen.
Taioit muistoistani oman äitini.
Olit niin samankaltainen, että tuntui kuin olisin päässyt vilkaisemaan omaan lapsuudenkotiini aina, kun sain vierailla luonasi.
Silloin, kun jaksoit, sillä ainahan et jaksanut vastaanottaa.
Mutta viimeksi sanoit, että vaikka vasta oli ollut vaikea yön aika,
halusit tavata, sillä tapaaminen virkistäisi.
Taioit muistoistani oman äitini.
Olit niin samankaltainen, että tuntui kuin olisin päässyt vilkaisemaan omaan lapsuudenkotiini aina, kun sain vierailla luonasi.
Silloin, kun jaksoit, sillä ainahan et jaksanut vastaanottaa.
Mutta viimeksi sanoit, että vaikka vasta oli ollut vaikea yön aika,
halusit tavata, sillä tapaaminen virkistäisi.
Kiitos täti kaikista niistä yhteisistä hetkistä, joita annoit.
Kiitos kaikista sukumme historioista, joista kerroit.
Kiitos tiedoista, joita valutit menneistä ajoista niin värikkäin sanankääntein, että äkkiä olinkin minä se pellavapäinen, joka lapsena vilisti pitkin kärväspeltoja, tai se tyttönen, joka sodan aikana hiihteli sisarensa kanssa kotiniemelle lehmiä lypsämään.
Ja joka kaatoi vastalypsetyn maidon maahan, kun vihollinen rynnisti järven takaa.
Kiitos kaikista sukumme historioista, joista kerroit.
Kiitos tiedoista, joita valutit menneistä ajoista niin värikkäin sanankääntein, että äkkiä olinkin minä se pellavapäinen, joka lapsena vilisti pitkin kärväspeltoja, tai se tyttönen, joka sodan aikana hiihteli sisarensa kanssa kotiniemelle lehmiä lypsämään.
Ja joka kaatoi vastalypsetyn maidon maahan, kun vihollinen rynnisti järven takaa.
Kiitos täti lapsuuteni muistojen vahvistamisesta ja niiden oikaisuista, sillä ainahan lapsi ei muista oikein.
Tai jos jotain muistaa, niin muistaa siten,
miten asiat on lapsen aivoillaan ajatellut.
Kiitos, täti siitä, että sain tutustua sinuun!
Sinuun, perheeni minua edeltävän sukupolven viimeiseen jäseneen!
Tai jos jotain muistaa, niin muistaa siten,
miten asiat on lapsen aivoillaan ajatellut.
Kiitos, täti siitä, että sain tutustua sinuun!
Sinuun, perheeni minua edeltävän sukupolven viimeiseen jäseneen!
Onneksi tiedän, että meitä erottava verho on vain häivähdyksen ohut.
Että askel sen taakse on niin vähäinen,
että taivaskin hipoo maata, mikäli haluamme.
Että askel sen taakse on niin vähäinen,
että taivaskin hipoo maata, mikäli haluamme.
Tuikithan sillä taivaallamme kirkkaana, uutena tähtenä?
Niin kirkkaana, että ymmärtämättöminkin meistä sen huomaa?
Tuikithan toisten sinne siirtyneiden rakkaittemme rinnalla?
Nauti ja iloitse nyt, kun sait taas tavata heidät.
Sait syliisi rakastettusi ja aiemmin menneet läheisesi.
Me iloitsemme kanssasi uuteen elämään syntymisestäsi.
Niin kirkkaana, että ymmärtämättöminkin meistä sen huomaa?
Tuikithan toisten sinne siirtyneiden rakkaittemme rinnalla?
Nauti ja iloitse nyt, kun sait taas tavata heidät.
Sait syliisi rakastettusi ja aiemmin menneet läheisesi.
Me iloitsemme kanssasi uuteen elämään syntymisestäsi.
Äläkä välitä, vaikka nyt itkemmekin,
sillä tämä maailma on siitä kummallinen,
että syntyminenkin itkettää.
Muista kuitenkin, että me hymyilemme sen itkuisen verhon takana.
Ainakin yritämme. Kaikin voimin.
sillä tämä maailma on siitä kummallinen,
että syntyminenkin itkettää.
Muista kuitenkin, että me hymyilemme sen itkuisen verhon takana.
Ainakin yritämme. Kaikin voimin.
6 kommenttia:
Kauniisti puit sanoiksi tunteesi tätiäsi kohtan. Hän oli side lapsuuteesi, osasi kertoa tarinaa menneestä. Nyt on siellä, rakkaidensa luona.
Suruusia osanottaoni.
Kiitos, mummeli! Tyhjän Kirjan puikahdukset menneisyyteen kääpiön ja rinnakkaismaailman Pentin kanssa perustuvat juuri näihin tätini kertomuksiin.
Hieno kirjoitus, täynnä tunnetta ja muistoja sekä merkitystä. Mietin että olisi varmaan hyvä sanoa vielä elon päivinä tälläisiä ajatuksia rakkaalle läheiselle.. ehkä hän kuitenkin kuuli.. en tiedä.. ainakin muistopuhe avasi paikalla olleille paljon mielikuvia taivasmatkalle lähteneestä. olen myös huomannut että ääneen lukemin omasta tekstistä voi olla joskus hyvin vaikeaa, kun teksti on täyttä totta ja täydellä sydämellä kirjoitettu.. Otan osaa suruusi. Voimia.
Sain kyllä palautetta, miten olin pukenut muidenkin ajatukset sanoiksi. Kiitos, kaisumarjatta!
Kaunein sanoin saattelit rakkaan tätisi taivasmatkalle.
Lämmin osanottoni halausten kera. AZ
Vastahalaus. Kiitos, AZ!
Lähetä kommentti