lauantai 7. maaliskuuta 2015

SAVIRUUKKU TULVII


Nyt huokaisen syvään. Helpotuksesta, sillä Pihla-sarjan kolmas osa on valmis ja tulee kaiken todennäköisyyden mukaan myyntiin muutaman viikon sisällä. 
Sen sisällön asetteluun en ole ihan tyytyväinen, mutta eihän se vaikuta tekstiin millään tavalla, otaksun...

Mutta siitä olen hyvin, hyvin onnellinen, että vihdoinkin saan tämän sarjan heittää syrjään eikä minun ole pakko enää julkaista yhtään mitään. Siis entistä sisäistä pakkoa ei enää ole, on vain vapaaehtoista kynäilyä mielen päällä pyörivistä ajatuksista ja aivoja rassaavista asioista. 

Niin, ellen sitten taas jostain saa sytykettä jatkaa tätäkin sarjaa neljännellä, mutta se nyt on vain hämärä epäilys, kuin jokin kuiskuttelisi olan takana, että täytyyhän sinun Pihlan vanhuuden päivistäkin jotain... 

Mutta siitä en tällä hetkellä ota ongelmaa - jos niin käy, niin sitten käy. 
Nyt minä huilaan!


Ja niin, takakannen teksti:
Totta ja fiktiota keskenään sekoittavan elämäkerrallisen Pihla-sarjan kolmannessa osassa Saviruukku tulvii Pihla palaa synnyinseudulleen mökin rakentamisen myötä ja löytää kotinsa vintiltä pahvilaatikosta lapsuutensa ja nuoruusaikojensa päiväkirjat. Niitä lukiessaan hän saa taas kosketuksen vuosia kadoksissa olleeseen näkymättömään maailmaansa. Yllättäen hänen kokemuskenttänsä laajenee yhä syvempiin menneisyyden tapahtumiin, jopa vuosituhanten takaisiin elämiin.

Saviruukku tulvii –kirjan loppuosa kertoo Pihlan myöhemmistä vaiheista, hänen totaalisesta elämään väsymisestään sekä vääjäämättömästä kulkemisestaan kohti lukemattomien elämiensä leikkauspistettä.

Aiemmin sarjasta on julkaistu kirjat Kivi tähtien takaa ja Tyhjä Kirja.


2 kommenttia:

mielenkuviajatarinoita.Blogspot.com kirjoitti...

onnea uuden kirjan valmistumisesta, on hienoa että olet jaksanut työstää kokonaisen sarjan aiheesta. kyllä se vanhuudenkin aika olisi mielenkiintoinen, kokemukseni mukaan tämä aika on kaikkein syvällisintä, vakavampaa kuin nuoruuden keveät päivät

Sylviira kirjoitti...

Kiitos! Katsotaan, ja annetaan ajan kulua. :)

LUETUIMMAT