Asemalla vilistää syliini kaksi pipopäätä. Muumiiiii! Muumiiii!
Peppinja on saapunut hiihtolomalle - ilman suksia ja luistimia tosin, sillä täällähän tihuuttaa vaan, niitä loppujakin lumiheiskuleita mitätöiden. Alikulkukäytävässä vierellämme taivaltanut pikkupoika köntsähtää rappusille.
Sattuko pahasti? hän kysäisee hätäisesti äidiltään,
ja meitä naurattaa, sillä ilmeisesti ei sattunut, koska hän roikkuu äitinsä käsipuolessa yhä.
Sattuko pahasti? hän kysäisee hätäisesti äidiltään,
ja meitä naurattaa, sillä ilmeisesti ei sattunut, koska hän roikkuu äitinsä käsipuolessa yhä.
Iskä joutuu lähtemään kiireesti paluumatkalle, mutta me Peppinjan kanssa sulloudumme pikkuiseen punaiseen räpsykkääni ja räpistelemme mummilaan, siihen talon ylimpään kerrokseen, josta on ne huikeat näköalat...
Iltayhdeksän maissa, lomalaisten kannalta suhteellisen aikaisin siis, siirrytään pesujen jälkeen makuuhuoneeseen. Pinjuska haluaa nukkua mummin kainalossa, joten Pepille pedataan patja lattialle, mutta iltasatua varten sulloudutaan vielä kolmistaan mummin sänkyyn. Mummi lukee ja kuuntelijat piirtävät.
Tosin Peppi sattuu istumaan melkein Pinjan koipien päällä,
joten nahistelu yltyisi mieluusti kovin isoksi kikatteluksi,
ellei mummin mahtisana asettaisi sitä.
Pinjuska on halunnut pukea yöksi mummin ihanan puseron, joka kuitenkin unohtuu tekaistujen, lukuisten vessareissujen myötä jonnekin - onhan se sentään kooltaan pikku ropille aika hulumake - ja kun Peppi ilmestyy omalta reissultaan samainen pusero päällään, on edellisen ylläpitäjän saatava jokin toinen,
yhtä ihana tietenkin... jne. jne.
yhtä ihana tietenkin... jne. jne.
Siinäpä se parituntinen vierähtääkin, ja koska mummia väsyttää jo aikalailla, hän asettaa hirvittävän ultimaatumin:
Aamulla herätäänkin sitten kuudelta, joten eiköhän illalla nukuta pikkusen paremmin...
Niin, Sherlock ilahtuu. Noo...mummithan tihkuvatkin yleensä pelkkää vaniljakastiketta, mummi uskoutuu. Pepin vuoteella tirskahtaa, ja mummin muistikuvat pätkähtävät siihen.
Arvata sopii, kenelle on jäänyt ohuin kaistale...
4 kommenttia:
Kiitos Sinulle taas niin eloisasta ja mukavasta kuvauksesta Peppinjan kanssa hääräämisestä.
Vasta sitten kun itsellä on oma/omia lapsenlapsi(a), ymmärtää, miten arvokasta (ja ihanaa) on aivan arkinen touhuilu heidän kanssaan.
Oma nöpönenäni tulee meille lauantaina atimaan -
ihan yökylään. Matkahan ei ole pitkä kotiin, jos vaikka
ikävä sattuisi yllättämään.
Hauskoja päiviä edelleenkin teille kolmelle toivottaa
AZ!
Kiitos AZ, mukavia hetkiä teillekin! Ja vaikka siihen metelöintiin, kahinointiin ja temppuiluun välillä väsyykin, niin uusi päivä avaa aina uusia mahdollisuuksia ja antaa uudistuneita voimia nauttia lasten seurasta, haleista, rutistuksista ja sylissä pistäytymisistä sekä yhteisistä naurukohtauksista. :)
On ne niin mahtavia nämä lapsenlapset! Iloiset, vilkkuvat silmät ovat sitä parasta palkintoa yhdessä olosta.
Aurinkoista sunnuntaita!
Näin on. Aurinkoa sinnekin! :)
Lähetä kommentti