SUKUPATIKOINTIA RAJANPINNASSA

Lauantaiaamu valkeni tihkusateisena ja harmaana, silti se ei vähääkään epäilyttänyt meitä perinteiselle sukupatikointireissulle valmistautujia. Eväät vyölaukkuun, sopivaa vaatetusta Goretexin alle, vedenpitävät patikkakengät jalkoihin ja eikun menoks.

Suonoidan kattila

Martinselkosen eräkeskusta kävimme lähtiessä ihailemassa, no, hiukan etäältä nyt, koska aikaisemmin olimme tutustuneet jo siihen ja sitten erämaan kutsu kaikui vahvana ja suloisena. Pyyperheitä pyrähteli yhtenään polkumme varsilta, pitkospuut olivat tooosi liukkaat ja niillä taiteilimme suut supussa ja kieli keskellä suuta, askeleet olivat tarkkaan harkittuja ja kas, kukaan ei tehnyt tuttavuutta suonoidan kammareihin.

Pitkospuita riitti

Ja niitä pitkospuita riitti todella paljon, jossakin ne olivat niin veden peitossa, että tavallisilla lenkkareilla ei todellakaan olisi niille ollut asiaa, ihan jalkakopeloinnilla piti väliin varmistaa seuraavan askeleen turvallinen sijainti.

Karpaloita

Päivemmällä aurinko ilostutti paluullaan, mieli virkistyi, askel keveni ja retki ihani entisestäänkin... Tosin varttuneemmilla miehillä oli ihmeellinen kiirus eteenpäin, eivät he joutaneet luontoa isommin ihailemaan, sitä harmittelin mielessäni. Lisko huomasi tietenkin jokaisen sienen (kuten aina ja kaikkialla) ja minä pysähtelin kuvailemaan ja silittelemään koivuparkojen kylkiä, joihin musta syöpä oli tehnyt ruman liikapaiseen. Luonto oli ihastuttava, suosta nappailin kuvia kun se karpaloineen ja värikkäine kasvustoineen levisi aapana ympärillämme.

Nalle teroittanut tylsiä kynsiään

Karhujen maisemissa tepsuttelin niin ikään huolettomana viimeisenä, päättelin näet, että joutavin olisin haaskaksi, jos sen tarvetta pukkaisi. Tosin Hän tuli joksikin aikaa taakseni, turvaksi muka, kuulemma puolustamaan reviiriään, jos joku nalle meinaisi minua käpälöimään... ;)

Puhuttiin välillä ulkomaan kielilläkin, että otsot erehtyisivät luulemaan, ettei noita nyt kannata tulla ees jututtamaan. Kun sitten venäjään vaihdoin (sieltä rajan takaahan niitä karhuvierailuja useinkin tapahtuu), nuorin joukostamme hoksasi, että entäpä jos ne tuleekin kyselemään, oisko meillä nuorempia tyttöjä mukana, nämä läsnä olevat kun taisivat olla jo eilisen talven kuivia käppänöitä... :D Joten palattiin oitis hoastamaan seleveä kaenuuta.

Teerilammen kämppä

Kahdessa paikassa kiehautimme kahvit ja paistoimme makkarat. Käymälät olivat siistejä ja liitereissä oli puita kiitettävästi. Mielelläni tekisin vielä joskus sellaisen reissun, jossa viipyisin yön yli jollakin kämpällä ja nauttisin erämaisen luonnon karusta hiljaisuudesta.

Teerilammen kämpällä pääsin kuvaamaan kirkasvetisen lammen rannalla kohoavan puun, johon häämatkallamme kiipesin aikoinaan. Miten kummassa olinkaan sinne oksanmutkaan päässytkään, kun alaoksia ei ollut laisinkaan? Se lienee niitä ihanan nuoruuden uskomattomia salaisuuksia...

Palattuamme huokaisin helpotuksesta kun vilkaisin peiliin - siellähän se haaska oli yhä, ei sitä karhu ainakaan ollut kahminut vai... liekö tuo ollutkaan mukana koko reissulla? ;)