sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

KÖYKÄINEN LASTU RUNON LAINEILLA

Oi että taidan keikutella perin juurin köykäisenä lastuna runomaailman laineilla.

Sillä en millään voi käsittää runoudeksi sitä, että sanoja ladotaan peräkkäin mielivaltaiseen järjestykseen ja yhdistellään niitä sitten mitä kummallisimpiin yhteyksiin toistensa kanssa...

Sillä olen aina luullut, että runo kertoo kauniisti tai sydämeenkäyvästi asioista...

Sillä minusta runossakin kuuluu piillä jokin tarina...

Mitä järkeä on lukea nk. runossa samaa mitä uutisissa ja lööpeissä jo kerrotaan? Siitähän tulee vain pahalle tuulelle. Eikö runon kuuluisi viihdyttää, yllättää, lohduttaa, lievittää tuskaa, ilmaista niin iloa ja onnea kuin alakuloakin? Olla RUNO?

Mutta olenko vain vanhanaikainen, ajastaan jälkeenjäänyt, mistään tietämätön, Takapajulan mitään ymmärtämätön kalkkis?

Sillä en halua kuulla järkyttäviä, raakoja asioita runon kautta...

Sillä en halua lukea sikinsokinsuollettujasanoja...

Sillä en halua kyllästyä, työlääntyä, pahastua, kauhistua...

Sillä haluan NAUTTIA sanojen helinästä, runon poljennosta, rytmistä, mieltä hyväilevistä ilmaisuista...

Eikä sen runon tarvitse olla sen kummemmin riimitelty, soinnutettu, kyllä suorasanainenkin voi kuvailla rytmikkäästi, humoristisesti, kauniisti, lempeästi, lohduttavasti, soiden ja helisten.

Siis köykäinen lastu...

2 kommenttia:

anja kirjoitti...

Ihana postaus, olen täysin samaa mieltä sanojen sikinsokin suoltamisesta ilman ajatuksen punaista lankaa. Tosin en itse osaa kauniita runoja kirjoittaa, mutta riimien kyllä pitää rimmata ja stämmien stämmätä, että runo runoksi tunnustetaan.
No, modernit runot voivat olla erilaisia, kai, mutta parhaita "Leinot" ja "Viidat".

Sylviira kirjoitti...

Kiitos, Anja, ainakin joku siis ajattelee samoin kuin minä...

Vai et muka osaa kauniita kirjoittaa? Minäpä väitän päinvastaista, sillä olen käynyt lukemassa niitä. :)

LUETUIMMAT