KIVI TÄHTIEN TAKAA (ARVOSTELUA)

-->

Pitihän minun jonnekin lähettää se kirjani arvioitavaksi, kun lähilehdetkään eivät omakustanteeseen sivujaan tahraa. Uhkarohkeasti tämä mummi siis pisti postia Nuoren Voiman Liiton Arvostelupalveluun ja tulihan sieltä palautetta. Lämpöistä, hellävaraista. Mummille sopivaa?

Kritiikin tekijänoikeus on kriitikolla, joten kokonaan en voi arvostelua tähän laittaa. Luvan kanssa muutamia otteita kyllä.

Arvostelussa lukee mm. seuraavaa: ”Kivi tähtien takaa on eräänlainen kasvukertomus, jossa seurataan… pienen tytön elämää ja hänen kokemusmaailmaansa, johon kuuluu arkitodellisuuden ohella myös uskomusolennot, kuten tontut sekä peikot…."

"Ansiokasta on se, että yliluonnollisia tapahtumia ei kuitenkaan liian osoittelevasti selitetä vaikkapa uniksi tai lapsen mielikuvituksen tuotteiksi. Lopputulos on tämän ansiosta juuri sopivan kihelmöivä, kun lopullista ratkaisua ei anneta.”

”Ajankuva on uskottavasti ja eläväisesti luotu, ja menneen ajan Suomi on tekstissä vahvasti läsnä. Agraarin maailman käytänteet ja vaikkapa vanhempi koulukulttuuri tulevat mielenkiintoisesti esille, joskin kuvauksesi eroaa aika tavalla siitä yleisestä lähestymistavasta, että usein entistä koululaitosta tupataan kuvata suhteellisen ankarana. Kuvaamasi koulumaailma on loppujen lopuksi varsin salliva, eivätkä opettajat ole kärkkäitä hyödyntämään vaikkapa ruumiillista kuritusta”.

No, arvostelija on suhteellisen nuori ja ilmeisesti luulee minua vanhemmaksi kuin olenkaan, sillä eihän meidän aikanamme enää ruumiillista kuritusta sallittu eivätkä meidän kiltit opettajatkaan siihen olisi suostuneet…

”Teoksen kielellinen anti on pakoton ja sujuva. Kevyen murteellinen lähestymistapa tuo mukanaan sopivan määrän paikallisväriä, ja mukana on muun muassa muutamia ilmaisuvoimaisia verbejä, kuten vaikkapa kirrata tai peppuroida. Lopun sanasto olisi tosin voinut olla hieman laajempi, sillä murteellisia tai muuten vanhakantaisia sanoja on enemmänkin kuin niitä nyt on listattuna ja selitettynä – tosin ne kyllä avautuvat ihan hyvin ilman sanaston apuakin.”

Ja siksipä niitä ei ole selitettykään, pitäähän lukijallekin jotain pureskeltavaa jäädä.

”Kysyit saatteessa kuinka lukukokemukseen… vaikuttaa se, että tekstin oikea reuna ei ole tasattu. On totta, että kyseessä on pieni kauneusvirhe, mutta itse lukukokemusta se ei loppujen lopuksi haittaa juuri ollenkaan. Tarina kyllä tempaisee moisesta huolimatta lukijan mukaansa.”

Hyvä… Huokaus.

Kysymykseeni, olisiko satu pitänyt pitää satuna ja muistelut muisteluna, arvostelija vastaa, että satumaailman kuvaus on itsessään relevantti osa päähenkilön kokemusmaailmaa ja siten hänelle täyttä totta, joten satu istuu passelisti arkisen kerronnan lomaan. Tosin sadun osuutta olisi voinut ehkä hienokseltaan vähentää, koska tontut ja Renne-peikko häiritsevät Pihlan koulunkäyntiä aika usein.

Pakkohan minun oli ne kohtaamiset johonkin laittaa! Niitä on lisääkin, kunhan Pihla jatkaa koulunkäyntiään…

Teoksen kielessä ei kuulemma juuri valittamista ole, tosin muutamia adjektiiveja olisi voinut karsia, kuten esim. lumen vitivalkoisuuden tai ruohon vihreyden mainitseminen.

Minulla nyt sattuu vain olemaan tapana herkutella sanoilla, kylpeä niissä. Ahneus sekin…

”Kaiken kaikkiaan teoksesi on mukavan pakoton ja mukaansatempaava, ja johdattaa lukijan kyllä sukeltamaan päähenkilön sielunmaisemaan ja piirtää siinä sivussa kuvan erään lapsen kehityksestä. Lopun haikeahko sävy kertoo, että kyseessä on eräänlainen siirtymä lapsuudesta kohti edessä häämöttävää aikuisuutta. Tarinan loppu jättää siis toiveikkaan ja samalla hieman kaihoisan tunnelman, ja siinä mielessä se nivoo romaanin mukavasti kokoon.”

Kiitos sanoistasi!