Eilen illalla Teemalla näkynyt elokuva Kainuu 39 kertoi talvisodan ajoista Suomussalmen Ruhtinansalmen asukkaiden kantilta. Sinnehän se vihollinen ensimmäiseksi tuli, Juntusrannan Lehtovaaraan.
Esitys oli kuitenkin aika sekava, poukkoileva. Ei pysynyt oikein mukana, jos ei ollut tapahtumista tietoinen. Mutta jos oli lukenut appeni kirjan Elämä kuin unta, pysyi hyvin kärryillä, sillä juuri noista ajoistahan sekin kertoo ja juuri hänen kotitaloonsa hyökkääjä ensimmäisenä majoittui. Asukkaat eivät päässeet pakoon vaan jäivät mottiin, jonne oma valtiovalta heidät oli jättänyt, kun ei ollut huolehtinut evakuoinnista.
Eipä silti, en juhli sitä talvisodan alkamispäivää, sillä eihän sodassa koskaan mitään juhlimista ole. Haluan vain muistuttaa kotimaatamme pala palalta myymistä suunnitteleville, miten katkeralla tavalla isovanhempamme ja vanhempamme sen jälkeläisilleen joutuivat lunastamaan. Miten häväistyiksi veteraanit mahtavat tunteakaan itsensä, kun moista vapaaehtoista luovuttamista katselevat!
keskiviikko 2. joulukuuta 2009
KAINUU 39
Tunnisteet:
Elämä kuin unta,
evakuointi,
Kainuu 39,
MINUN KAINUUNI,
motti,
Ruhtinansalmi,
TALVISOTA,
Teema,
veteraani
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
LUETUIMMAT
-
Loskaista on, jalat kastuvat. Illalla Pinjuska kääriytyy mummiin, käy masun päällä rauhoittumassa, sitten linnoittautuu kainaloon. ...
-
Hyvää Joulua! :) ”Teille on syntynnä Vappaottaja”, eli Luukkoan jouluevankeljumi kaenuulaesittaen: Siihe aekaan Aokusti-keisari anto me...
-
Mökkimatkalla aikaudun Iihin , jossa asuin noin 34 vuotta sitten. Ihmettelen ja loksauttelen leukojani tuon tuostakin, sillä kovin palj...
-
Mummi oli nostelemassa karjalanpiirakoita pöydälle, kun hän kuuli auton kaartavan pihaan. Hän meni ovelle. Kun se aukesi, takana seisoi ma...
-
Seitsemän vuoden sisällä olen kokenut kolme leikkausta, joista ensimmäinen oli kaikkein kipein, satuttavin ja yllättävin. Silloin minut leik...
-
--> Tämänkertaisen Rokualle tulon syyksi paljastukoon nyt se, että kahdestaan halusimme juhlistaa päivää, jolloin tulee vierähtänee...
-
Kävimmepä sunnuntaina vaihteeksi ihailemassa Suomussalmelle perustetun Teatteri Retikan perushahmoa Eero Schroderusta . Tällä kertaa hän esi...
-
Oi mikä tärkeä päivä tänään perheessämme onkaan! Pepille nimittäin aukeaa tänään opin ohdakkeisen tien ensimmäinen, salaperäinen ja ikimuist...
-
Renkaat humisevat vaimeasti, kun tie ahmii autoa. Puristan rattia ja koetan karistaa mielestäni siellä pörrääviä ajatuksia, mutta ne ilkkuva...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti