Eilen vielä katsoin uusinnan siitä Kainuu 39:stä. Nyt se avautui jälleen uudella tavalla. Tuttuja ihmisiä oli sekä taustalla että näyttelijöinä. Lähes itkuksi pisti, kun jouduin tempaistuksi jälleen siihen aikaan, mihin olin uppoutunut apen kirjaa työstäessäni. Silloinhan jouduin tuon tuostakin menemään niin syvälle tapahtumiin, että kyyneliltä ei päässyt pakoon.
On se ollut yhtä helvettiä se elämä silloin! Kunpa nuoretkin sen joskus älyäisivät ja osaisivat kunnioittaa sodan läpikäyneitä! Vaikka toisaalta on kyllä näkyvissä sellaisiakin merkkejä, että juuri uusin nuoriso onkin herännyt tietoisuuteen tästä ja osaa ottaa paremmin huomioon veteraanit kuin mitä se "entinen" nuoriso.
Yhtä kyttäämistä ja väärinkäsitystä... Ja tuomioita niille, jotka oma valtio jätti vihollisen käsiin! Pakkohan ihmisten oli toimia jollakin tavalla, koska elämää täytyi jatkaa. Mitenpä ne olisivat tienneet, että normaali elämänjano voisi johtaa syytteeseen maanpetoksesta? Oi, miten ärrähammasta pakottaakaan!
Lisää luettavaa aiheesta löytyy Joensuun Yliopiston tutkijan Jussi Kämäräisen kirjoituksesta talvisodan suomussalmelaisista siviilisotavangeista.
lauantai 5. joulukuuta 2009
ÄRRÄHAMMASTA PAKOTTAA
Tunnisteet:
elokuva,
Kainuu 39,
MINUN KAINUUNI,
siviilisotavanki,
sotaveteraani,
TALVISOTA,
ärrähammas
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
LUETUIMMAT
-
Loskaista on, jalat kastuvat. Illalla Pinjuska kääriytyy mummiin, käy masun päällä rauhoittumassa, sitten linnoittautuu kainaloon. ...
-
Hyvää Joulua! :) ”Teille on syntynnä Vappaottaja”, eli Luukkoan jouluevankeljumi kaenuulaesittaen: Siihe aekaan Aokusti-keisari anto me...
-
Mökkimatkalla aikaudun Iihin , jossa asuin noin 34 vuotta sitten. Ihmettelen ja loksauttelen leukojani tuon tuostakin, sillä kovin palj...
-
Mummi oli nostelemassa karjalanpiirakoita pöydälle, kun hän kuuli auton kaartavan pihaan. Hän meni ovelle. Kun se aukesi, takana seisoi ma...
-
Seitsemän vuoden sisällä olen kokenut kolme leikkausta, joista ensimmäinen oli kaikkein kipein, satuttavin ja yllättävin. Silloin minut leik...
-
--> Tämänkertaisen Rokualle tulon syyksi paljastukoon nyt se, että kahdestaan halusimme juhlistaa päivää, jolloin tulee vierähtänee...
-
Kävimmepä sunnuntaina vaihteeksi ihailemassa Suomussalmelle perustetun Teatteri Retikan perushahmoa Eero Schroderusta . Tällä kertaa hän esi...
-
Oi mikä tärkeä päivä tänään perheessämme onkaan! Pepille nimittäin aukeaa tänään opin ohdakkeisen tien ensimmäinen, salaperäinen ja ikimuist...
-
Renkaat humisevat vaimeasti, kun tie ahmii autoa. Puristan rattia ja koetan karistaa mielestäni siellä pörrääviä ajatuksia, mutta ne ilkkuva...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti