SILTI SE JOSKUS VIELÄ

Se hyökkää vielä välillä - ahdistus.

Juuri kun olet riemuinnut,

miten osaat olla jo yksinkin,

miten osaat jo taivaltaa ilman kanssakulkijaa,

istahtaa ilman seinien kaatumista

ja nukahtaa ilman toisen hengitystä,

pysyä kokonaisena

tarvitsematta sielusi riekaleitten kaapijaa

ojien pientareilta tai niiden pohjamudista.

Juuri kun olet iloinnut,

miten uskallat uskoa taas

tähtikirkkaan yön säteilevään sykkeeseen,

huomiseen aamunkoittoon ja auringon nousuun.

Silti se joskus vielä hyökkää.

SINÄ OLIT MINUN

Sinä otit minut syliisi,

sinä kannoit minua,

sinä lastasit kotiimme kaiken, mitä tarvitsimme.

Sinä lupasit pitää minusta ja meistä kaikista huolta,

koko perheestämme.

Olit aarteeni,

olit kaikkeni,

olit timanttini maailman soissa.

Sinä olit minun.

VALINTA

Minä valitsin kaupungin,
valitsin lapseni hetken päähän
ja lapsenlapseni tunnin hiuksille.
Ihanan järveni luovutin ikuisuuksien rannoille.

Nyt asun täällä,
kaukana järveni aalloista,
kaukana elämänikäni kaikuraunioilta.

Asun elämäni raunioilla.

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!

Niin hiljaa menneen vuoden silmä sulkeutuu;

se hetken värjyy, vapisee, ja vihdoin vapautuu -

ja vuosivanhus siirtyy joukkoon muisteloiden.

Ei kuulu tuulen huima henkäily,

ei vuoda taivas,

ei liehu tantereiden yllä revontulten raisu viehkeily.

On toisin räiskyvaloin se kansi kirjavoitu

ja uusi vuosi siten päiviimme sinetöity.