“Olen taistellut selviytymisestä syntymästä saakka. Olen
siepannut leivän ystävältäni. Haluan elää. Sumukaveri kertoo, että joku vie
sinut pois tästä kauheudesta, jos… Ja minä jos…
Luminen, tuiskuava räyhe iskee kasvoihini, kun kahlaan
ällöttävän sotkun läpi avonaiseen porttiin. Lämmin kosketus kavahduttaa minut
seinille. Rauhallinen juttelu uskalluttaa ottamaan lusikan käteeni, lämmin
neste valuu kurkkuuni. Kiltti käsi vie minut nukkumaan, peittelee. Olenko
kuollut? Olenko taivaassa?
Aamulla sama käsi antaa lautasen eteeni. Hänen sanojaan en
ymmärrä, mutta äänensävy on rauhoittava. Se on kuulemma jotain puuroa, mi on
jotain öksyistä sekoitusta, mutta jota toiset lusikoivat nauraen, nauttien...
Myöhemmin hän vie minut toisten lasten luokse. He ottavat minut leikkiin mukaan
ja oloni helpottuu, se ikään kuin saa rauhan. Tuntuu kuin he rakastaisivat
minua, minua, muualta tullutta! Näkevät sielun sisältäni. Ehkä vielä joskus
minäkin.”
2 kommenttia:
En oikein tiennyt oliko tuo sinun omaa tekstiä vai jonkun toisen, mutta koskettava. Minä kun olen eka kertaa sinun blogissa ja liityin lukijaksikin. Ois niin kiva jos haluaisit tulla vasta vierailulle Aurinkokujallekkin.
Kyllä se on omaa tekstiäni, kun koetin eläytyä pienen pakolaislapsen asemaan. Kiitos, kun liityit lukijakseni. Käväisenpä Aurinkokujallakin. :) Viime aikoina olen kirjoitellut tähän vain silloin tällöin, kun on ruvennut tuntumaan, että elämäni päivistä on kadonnut sisältö.
Lähetä kommentti