Kasteinen
maa luovuttaa auringolle unensa
ja aurinko
juo sen usvaisin henkäyksin.
Pensaat
levittävät käsivartensa
suojellen,
varoen…
Sillä
siipeni lepäävät myttynä vierelläni.
Voimattomina
ja särkyneinä
raivoavien
myrskyjen tikareista,
uupuneina Elämän
tuulten heittelyistä,
viiltyneinä
puhjenneiden unelmien haavoista.
Kukka ojentaa
metensä
ja
mehiläinen hunajakennonsa.
Perhonen tarjoaa
siipiään unelmilleni,
mutta enhän
niitä voi ottaa –
en sen
ainoaa elämää viedä.
Minun on
paikattava omat siipeni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti