Ensiksikin
Hän meinasi tukehtua lihapalaan
Wanhan kellarissa. Löin hartioihin, sitten siirryimme eteiseen, jossa nyin epätoivoisen tuloksettomasti
Heimlichin otetta kunnes portsari kysyi, voisiko hän tehdä sen. Istahdin koivet velttoina siihen sohvalle ja katselin, sitten minua pyydettiin menemään takaisin pöytään. Huomasin tyynesti suunnittelevani kaikkea eteenpäin, kunnes
Hänen paluunsa pöytään laukaisi kyyneleet, käsittämättömän vihastuksen ja helpotuksen...
Hän jatkoi ateriointiaan kuin ei mitään. Minä en saanut enää alas palaakaan. Ihana portsari kävi vähän myöhemmin vielä tarkistamassa, oliko kaikki hyvin.
Tanssien piti alkaa, silti soittajien kapistukset täyttivät lattian ja kysyimme tarjoilijalta, miten nyt näin. Hän neuvoi meille, että jossakin on latotanssit wanhaan tyyliin ja mehän kirmasimme taksiin; ei haluttu tuhlata aikaa bussin odotteluun. Ensimmäinen ulkomaalaistaustainen mies ei ymmärtänyt alkuunkaan, mistä puhuimme ja siirryimme välittömästi seuraavaan taksiin. Tämä nuori mies tiesi heti mistä oli kysymys - sehän on kuuluisa paikka - ja nakkasi meidät.
Anita Hirvonenhan se siellä keikkui ja lauloi. Tanssimme, tanssimme ja tanssimme. Tangot, valssit, humpat, foxit, cha chaat, jenkat ja polkat, tosin viimeksi mainittua soittivat vain kerran pari kappaletta ja toinen jäi tooooosi tyngäksi. Lähtiessä
Hän kävi hakemassa Anitalta nimmarin ja minä kävin vain hikisesti halaamassa. KIITOS!
Tänne tullaan seuraavalla kerrallakin. Koulutuksia ei
Hänellekään enää ole (
Hän on kuulemma jo täysinoppinut... :)), mutta silti...
P.S.
Hänellä olisi ollut vientiä: Parinkymmenen metrin matkalla tiskille kolme naista oli pyytänyt tanssimaan.
Hän ei ollut hirvinnyt sanoa ei, oli vain kiitellyt ja jatkanut matkaansa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti