Se kävi hetkessä
– leimaus, tuli ja räjähdys -
ja
tuskasta vavahtelevan sydämen sirpaleet
lehahtivat taivaitten tuuliin.
Siellä ne nyt leijuvat –
maailmankaikkeuden kupeikoissa,
avaruuksien pimeyksissä,
tähdissä,
vuorten onkaloissa,
valtamerten kätköissä,
maan synkissä syvyyksissä.
Hauraina väristen,
mustaa verta vuotaen.
En tahdo koota niitä enää,
sillä voiko poltetulla,
säkeniksi silvotulla sydämellä elää?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti