Se hyökkää vielä
välillä - ahdistus.
Juuri kun
olet riemuinnut,
miten osaat
olla jo yksinkin,
miten osaat
jo taivaltaa ilman kanssakulkijaa,
istahtaa ilman seinien kaatumista
ja nukahtaa
ilman toisen hengitystä,
pysyä
kokonaisena
tarvitsematta sielusi
riekaleitten kaapijaa
ojien
pientareilta tai niiden pohjamudista.
Juuri kun
olet iloinnut,
miten uskallat uskoa taas
tähtikirkkaan
yön säteilevään sykkeeseen,
huomiseen
aamunkoittoon ja auringon
nousuun.
Silti se
joskus vielä hyökkää.
2 kommenttia:
Kauniita sanoja, vaikka asia ei niin kaunis olekkaan.
Johonkin ne tunteet on purettava, muuten ei pärjää. Minulle paras purkautumiskeino on runo. Laittelen niitä tähän värssyily-osiooni ikään kuin talteen, josta voin seurata myöhemmin kehitystäni. Haluan nähdä, miten monta vuotta toipumiseen menee...
Lähetä kommentti