Minulla on häirikkö. Hän ei ole kirjautunut lukijaksi, mutta tarkkailee huolella kaikkia blogini liikkeitä, arvostelee ja pistelee, kun välillä laitan kirjoituksiani piiloon. Ja kun vähän aikaa pidin mainoksia... No, nekin poistin. Rakkaita runojani (itse synnytettyjä, siis kuin lapsia minulle) piilotin myös, kun niistäkin löytyi mollattavaa, pilkattavaa... jne, loputtomiin. Hävyttömistä kommenteista en kehtaa edes mainita.
Mutta pakkohan minun niitä tekstejä on väliin piilottaa, kun huomaan kirjoittaneeni kovin harhailevin ajatuksin ja hairahtuneeni niin kömmähdyksiin kuin ihan suoranaisiin töppäyksiinkin. Enhän kuitenkaan halua satuttaa ketään kirjoituksillani, tämähän on vain kynänteroittamispaikka, kuten olen kertonut, joten tahattomia ne kaikki lipsahdukset ovat. Ja ihmekös tuo, että harhailen, sillä olen ollut tänä syksynä sellaisessa myllytyksessä, että heikompi ajelisi jo pilvirattailla. Minulla oli onneksi tukijoukot kannattelemassa ja pitämässä päätä mustien vesien yläpuolella. Ja on yhä; ilman heitä en ilmeisestikään tässä nyt keikkuisi ja ryhtyisi vihdoinkin pitämään puoliani.
Kuulehan, hyvä häirikkö! Puhun nyt sinulle. Julkisesti, koska yksityiset viestini eivät saavuta silmiäsi eivätkä tajuntaasi ja tämän kuitenkin tarkistat. Koetan sanoa tämän kohteliaasti, sillä toivon todellakin, että lopetat! Niin kommentoimisen kuin tekstieni lukemisenkin, kerran ne tuntuvat häiritsevän sinua. Pakkoko on tihrustaa sivujani, elleivät ne tottele mieleisiäsi sovinnaisia sääntöjä? Jokin tarkoitus meidän kaikkien elämällä on, mutta ei kai sinun elämäsi tarkoitus liene pahoittaa mieltäni jatkuvasti? Eikä minun joutua sietämään sellaista?
Jos sinulla on paha olo, niin puhu lähimmillesi - kai sulla joku rakaskin löytyy - jospa heistä joku pystyy auttamaan. Ja hätätilanteessa, vaikka en kuulukaan heidän joukkoonsa, niin voin kyllä "kuunnella" (= lukea), mikäli haluat oikeasti keskustella! Mutta tämä häiriköinti ei tunnu oikealta tässä elämänvaiheessa; en pääse lopullisesti mustien vesien ääriltä, kun voimat hupenevat näiden herjojen ohittamiseen.
(Ja jo pelkästään näiden jyrkkien sanojen tuottaminen imaisee tehokkaasti tämän päivän jaksamiset...)
Ymmärrän tämän kaiken niin, että haluat jostain syystä (?) saada minut lopettamaan kirjoittelun, mutta ainakaan kenenkään häiritsijän vuoksi en sitä tee; lopetan sitten kun en enää teroita kyniäni. Sillä kirjoittaminen on minulle samaa kuin hengittäminen. Käsitätkö? Anna edes se paljon mainostettu joulurauha! Kiitos.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
LUETUIMMAT
-
Loskaista on, jalat kastuvat. Illalla Pinjuska kääriytyy mummiin, käy masun päällä rauhoittumassa, sitten linnoittautuu kainaloon. ...
-
Hyvää Joulua! :) ”Teille on syntynnä Vappaottaja”, eli Luukkoan jouluevankeljumi kaenuulaesittaen: Siihe aekaan Aokusti-keisari anto me...
-
Mökkimatkalla aikaudun Iihin , jossa asuin noin 34 vuotta sitten. Ihmettelen ja loksauttelen leukojani tuon tuostakin, sillä kovin palj...
-
Mummi oli nostelemassa karjalanpiirakoita pöydälle, kun hän kuuli auton kaartavan pihaan. Hän meni ovelle. Kun se aukesi, takana seisoi ma...
-
Seitsemän vuoden sisällä olen kokenut kolme leikkausta, joista ensimmäinen oli kaikkein kipein, satuttavin ja yllättävin. Silloin minut leik...
-
--> Tämänkertaisen Rokualle tulon syyksi paljastukoon nyt se, että kahdestaan halusimme juhlistaa päivää, jolloin tulee vierähtänee...
-
Kävimmepä sunnuntaina vaihteeksi ihailemassa Suomussalmelle perustetun Teatteri Retikan perushahmoa Eero Schroderusta . Tällä kertaa hän esi...
-
Oi mikä tärkeä päivä tänään perheessämme onkaan! Pepille nimittäin aukeaa tänään opin ohdakkeisen tien ensimmäinen, salaperäinen ja ikimuist...
-
Renkaat humisevat vaimeasti, kun tie ahmii autoa. Puristan rattia ja koetan karistaa mielestäni siellä pörrääviä ajatuksia, mutta ne ilkkuva...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti