KRUUNUNPERIJÖITÄ JA PITSIPÖKSYJÄ

Eilen jännäsin pohkeeni takia tai paremminkin taisin jännätä, oliko syvätukkeuma iskenyt, saapunut rankaisemaan mummoikäisen juoksujalkaa. Herätti minut toissa yönä jo kahdentoista jälkeen, sattui niin että kippuroin, kärisin, vaikeroin ja ulisin. Ja nousin ylös, koska kuka nyt sellaisessa tuskassa voisi nukkua. Siis sitten kun vähän helpotti, että pääsin konkkaamaan koneelle. Olihan noita kirjoitushommia, joten kaikki valvomiset otan hyötykäyttöön. Vaikkapa koipi ojossa monistuskoneen päällä. Ei turhaan mene nekään hetket.

Hän ei muistanut aamulla ollenkaan heränneensä kipuiluuni, vaikka ihan selvästi jotain juttelikin silloin. Hyvä niin, työmiehen onkin saatava levätä, ettei leipä lopu.

Illalla holvasin koipeni kuumakylmägeelillä, menin nukkumaan kahdeksalta ja raotin ensimmäisen kerran silmiäni puoli seitsemän maissa tänä aamuna. Unessa olin ollut juuri vetämässä vaaleansinisiä pitkälahkeisiä pitsipöksyjä jalkoihini.

Nyt sitten jännään taas, koko maailma jännää. Tosin ei minun vuokseni vaan toisen melkein yhtä tärkeän henkilön, nimittäin Ruotsin kruununperillisen syntymistä. Vaikken minä ihan yhtä paljon sitä taida sentään osata jännittää, lapsiahan syntyy kaiken aikaa, liukuhihnalta... Mutta niinköhän me saadaan pikkuprinssi naapurimaahan. Siis jos noihin vaaleansinisiin pitsipöksyihin on uskominen...

J.K. Hihii, nyt vasta luin, että prinsessahan se onkin syntynyt! Mihin tässä enää voi luottaa kun ei uniinsakaan edes?

Siispä onnittelut Viktorialle ja Danielille ynnä koko Ruotsinmaalle ja tervetulotoivotukset Danielalle! (Eikö siinä olisikin ihana nimi prinsessalle? Keksin sen ihan itse, ei tarvinnut edes miettiä. Toivottavasti Vickankin sen hyväksyy...)