EI EKSY, EI

Voi rakkaat, en pysty lyömään sinettiä siihen, että aika on muka luopua ja aika tuo tai avaa uusia ovia. Ne ovet ovat menneet ohi jo aikoja sitten, eikä mulle aukea enää mikään muu kuin se "kesän viimeinen". Mutta sitä odotellessa: Ei eksy taivaan lintukaan.

SUMUA JÄRVEN YLLÄ

Auringon kultainen siipi pyyhkäisee varoen yöksi viilentyneen järven kalvoa, jonka tuskin havaittavat väreet liplattelevat unisina rantaan. Se kutittelee hellästi varttaan ojentelevaa maanpintaa, havahduttaen, herätellen.

Karhu kohottaa laiskasti luomiaan ja haroo katseellaan ympäristöä, miettien hajamielisenä, jokohan se eilinen kopsuttelija löytyisi. Silloinhan se oli laikkuisin turkein jolkotellut määrätietoisen näköisenä kohti rantamökkiä, silmissään erämaisen pihan kukkivien penkkien koukuttava kuulto. Järven sumusta raukeat käsivarret ojentautuvat kimallellen kultasiipeä kohti ja sulautuvat hiljaa sen suloiseen syliin.

Viimeinen viipyvä silmäys, nurin muljahtaneen sydämen syvimmästä lähteestä tuikkivaa kipeää kaipausta tulvillaan sulkee sisimpääni kaiken tuon jättäessäni jäähyväisiä pienen maailmani rakkaimmalle maisemalle. Katse hyväilee punaista mökkiä, nurkastaan vajonnutta aittaa, jyrkkäreunaiseksi losahtanutta rantaa, sadeveden kuorruttamaa venettä, historiaa sykkivää saunaa, puista kiikkua, sammaloituvakattoista tsasounagrilliä, haaveita tulvivaa näköalapaikkaa, ja, niin, koko tonttujen, peikkojen ja keijujen täyttämää maailmaani ... 

Jää hyvästi, kotiranta! Jää hyvästi Kainuu! Minun Kainuuni.

OLISINPA

Olisinpa kuin Myrskyluodon Maija.

Arka, eleetön, moittimaton.

Mutta kun en ole.

Olen rohkea, räiskyvä, puolensa pitävä ja haastava.

Olisinko pitänyt muinoin rakkaani luonani,

jos olisin toisenlainen?

Hän olisi hyväksynyt? Hyvästellyt kuin Janne?

Tuskinpa. Geeneissä sekin lienee...

Ja kun minäkään en ole Myrskyluodon Maija.