perjantai 29. marraskuuta 2013

MIKSI?

Olen pahoillani. Tutut eivät uskalla kommentoida, koska olen liian rehellinen. Miksi elämässä pitää valehdella? Minä vain olen, en halua kenellekään pahaa enkä varmaan itsekään ole niitä huikeimpia hurjastelijoita... Mutta miksi ja miksi? Kerronhan vain normaalista vanhenevan naisen huikeasta elämästä...

maanantai 25. marraskuuta 2013

VALOFESTIVAALI

Laanaoja

Lumella kuorrutettu maailma hivelee silmiäni puhtaan valkean kaupungin katuja astellessani. Vallitsee kirkas, pikkupakkasen sävyttämä, nenää puraiseva sää ja askel kulkee joutuisasti, etteivät puraisut yllättäisi muitakin paikkoja.

Rotuaari
Jouluvaloihin sonnustautuneen Rotuaarin kautta aikaudun Oulun linnan raunioille Linnasaareen. Sinne on Tähtitornin kahvilarakennukseen sijoitettu sen historiasta kertova valotaideteos. Rakennuksen ympäristöä koristavat uuden Oulun alueen kouluissa valmistetuista lyhdyistä valofestivaalia varten kootut lyhtyvaloveistokset. Kameran räpseitä kuuluu kaikkialta, en ole siis yksin ihastelemassa.

Tähtitornin kahvila Oulun linnan raunioilla
Franzénin puistossa ihailen valotaideteos Sydäntä sykkivään valkoiseen ja punaiseen  valoon puettuine puineen ja pensaineen.

Valotaideteos Sydän















Tuomiokirkko siinä vierellä kylpee sinivalkoisessa ja sen avoin ovi kutsuu. Pappi nyökkää ovensuussa ystävällisesti, sisään lappaa ryhmä nuorten kanssa työskenteleviä ihmisiä, joten mitä ilmeisimmin odotettavissa on hartaushetki, iltakirkko. Hakeudun istumaan, sillä haluan kuulla taas urkujen soivan, kovin kauan niiden sielua värisyttävää pauhinaa olen kaivannutkin. 

Oulun Tuomiokirkko
Kuuntelen pastorin sanoja ja äkkiä korviani syleilee ihanan helisevä, kuulas nuoren naisen ääni. Se suorastaan soi sydämessäni, näppäilee sen liikutuksesta vavahtelevia kieliä ja avaa vaivihkaa kyynelten sulun.  Puhdistava virta pyörähtelee rinnassani, hyväilee ja silittää, tasoittaa ja oikoo. Yhteisvirren jälkeen tuo suloinen ääni jatkaa taas yksin ja puhuttelee urkujen mahtavaan pauhuun yhtyneenä niin vahvasti, että sydän tulvii jälleen... 

Pois lähtiessä on hyvä ja seesteinen olo. Kiitos, kanttori Henna-Mari! Koin todellisen valofestivaalin, niin ulkoisen kuin sisäisenkin.

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

? :O

Seinät kuuntelevat,
ikkunat tuijottavat,
portaat tihkuvat hiljaisuutta.

Ovet vaikenevat;
niiden suut on kahlein lukittu.

SIELUNSISKO

Sulat sydämeeni,
sielunsisko.
Kiehut sisälläni, olet kuin minä.

Se tunne on ihana,
kuin toinen olisi minä.
Kuin tietäisi, mitä toinen ajattelee,
mitä hän kohta sanoo.

Hän oli siskosi/veljesi/isäsi/äitisi/lapsesi
joskus.
Mutta nyt on nyt.

Ensi elämässä hän on joku muu.
Isoäiti? Isoisä?

Silti.
Näin nyt mennään,
mutta joskus olemme yhtä.
Me kaikki.

Joskus.

ISÄ

Isä. 
Oppilaani laittoi seinälleen tämän laulun. 
Kuuntelithan sen yhdessä kanssani? 
Ja itkit? 

Sade ropistaa ikkunaan. 
Ei tarvitse pestä. 
Keväällä enkelini pesee sen.

Hän lupasi.

LUETUIMMAT