KAINUU?

Kainuu? Kainuulainen? 

Mikä? Kuka? Missä? Milloin?

Minä en enää ole. 

Mikään? Kukaan? Missään? Milloinkaan? 

Tai... olen kai, jotenkin, jotakin, jossakin... 

Ainakin kainuulainen lienen loppuun saakka, sitä ei minulta kukaan pysty riistämään, ei kukaan pois sydämestäni pyyhkimään. 

Mutta Elämä... Niin, se nakkasi minut pois rakkaasta Kainuustani, minun Kainuustani. Lähellä kuitenkin nyt lapset, lapsenlapset, sisko ja sydämeni sisko. Se riittää?

Sydän vain on yksin ja äänetön, sillä sen syke jäi Kainuuseen, samoin piskuinen mökkini. 

Mutta enkelit kantavat...

KADOTUKSEN OVETON HÄKKI

Vuosikymmenten tili -

tyhjä sydän,

suljettu mieli,

pettymyksen tukala taakka

hartioilla,

ahdistus surullisten kiharoiden alla.

Kadotuksen oveton häkki.

© Sylvi Huttu

UNTA?

Säkkituoli kahahtaa. Kaksi kikattelevaa valkopäätä painautuu sen uumeniin. Tönäisy, toinen, ja mummi istahtaa keskeen. Pienet päät hakeutuvat mummin olkapäille. Katseet terävöityvät, mummin silmät sumentaa jokin harso.

Pokemon.

Mummi kavahtaa hereille. Unta? Saavuttamatonta?