UNI SAI TULLA...

Auton huraus, kiireisinä kipittävät askeleet, ovikellon kilahdus, kärsimätön koputus, oven avaus ja huuto: - Mummi! Pikkuisten käsivarsien puristus kaulalla, toistenkin...

Tervetuloa taas, Peppinja!


- Minulla oli jo niin ikävä, kuului olohuoneesta kun nukke sai alastoman vartalonsa peitoksi haalaria, mummin äidille aikoinaan ompelemaa, liian kuumassa vedessä kutistunutta.
- Ikävä oli minullakin, mummi herkistyi.
- Ei varmaan yhtä ikävä kuin minulla. Silmänurkkavilkaisu...

Vuoteet sijattiin lapsille takkahuoneeseen, kuten etukäteen oli sovittu. Pian kuitenkin ilmestyi makuuhuoneen ovelle pieni varjo, tyyny kainalossaan.
- Saanks mä tulla teidän keskeen? hento kuiskaus lennähti tyynyn suojista ja myöntävän vastauksen saatuaan kelli mummin ja ukin keskellä onnellinen tyttö.
- Voidaanks me lukea iltasatu? kokeileva tiedustelu, unisin äänenpainoin.
- Puoliyö nyt, huomenna sitten, äitihän luki teille jo...

Isosisko käväisi ovenpielessä antamassa sormillaan varjokuvanäytöksen, mutta palasi takaisin takkahuoneeseen - ja nukkui yksin siellä koko yön. Iso tyttö.

Pinjuska kääntyili vuoteella, haikaili: - Mihin minä lasken silmäni? No, lasken mummiin päin, hän päätti ja pieni pää painui mummin pään viereen, käsi heilahti tämän poskeen ja jalka laskeutui varman luottavaisesti mummin masun päälle. Uni sai tulla...

MARIA MAGDALEENA

Tällä viikolla olen kulkenut monenmuotoisissa runotilaisuuksissa. Olen nauttinut säkeistä, suurimmasta osasta ainakin. Tänään olin Linnantauksen seurakuntakeskuksessa herkistymässä Margareta Skantzen Maria Magdaleenasta. Marian roolia veti Leena Kellosalo, ohjaajana ja laulajana helisi Sinikka Törmälä, kitaramusisoinnista piti huolta Pauli Talvitie.

Ja minä nautin... Kuulijoita oli vain kolmisenkymmentä (22 naista ja 8 miestä), harmi...
Laulajan äänen huilumainen sointi  ja laulujen sanojen suloisuus saivat kyynelkarpalot poreilemaan...

Miellyttävä loppu minun runoviikolleni. Vuoden taas jaksan näillä eväillä.

KÖYKÄINEN LASTU RUNON LAINEILLA

Oi että taidan keikutella perin juurin köykäisenä lastuna runomaailman laineilla.

Sillä en millään voi käsittää runoudeksi sitä, että sanoja ladotaan peräkkäin mielivaltaiseen järjestykseen ja yhdistellään niitä sitten mitä kummallisimpiin yhteyksiin toistensa kanssa...

Sillä olen aina luullut, että runo kertoo kauniisti tai sydämeenkäyvästi asioista...

Sillä minusta runossakin kuuluu piillä jokin tarina...

Mitä järkeä on lukea nk. runossa samaa mitä uutisissa ja lööpeissä jo kerrotaan? Siitähän tulee vain pahalle tuulelle. Eikö runon kuuluisi viihdyttää, yllättää, lohduttaa, lievittää tuskaa, ilmaista niin iloa ja onnea kuin alakuloakin? Olla RUNO?

Mutta olenko vain vanhanaikainen, ajastaan jälkeenjäänyt, mistään tietämätön, Takapajulan mitään ymmärtämätön kalkkis?

Sillä en halua kuulla järkyttäviä, raakoja asioita runon kautta...

Sillä en halua lukea sikinsokinsuollettujasanoja...

Sillä en halua kyllästyä, työlääntyä, pahastua, kauhistua...

Sillä haluan NAUTTIA sanojen helinästä, runon poljennosta, rytmistä, mieltä hyväilevistä ilmaisuista...

Eikä sen runon tarvitse olla sen kummemmin riimitelty, soinnutettu, kyllä suorasanainenkin voi kuvailla rytmikkäästi, humoristisesti, kauniisti, lempeästi, lohduttavasti, soiden ja helisten.

Siis köykäinen lastu...

KAJAANIN RUNOVIIKKO

Kainuun oma runoilijapoika Eino Leino täytti viime keskiviikkona 133 vuotta. Samalla starttasi käyntiin 35. Kajaanin Runoviikko.

TAVALLINEN TYTTÖ

Eilen vielä hikikarpalot pyörivät pitkin selkää, tänään piti laittaa pitkälahkeiset ja -hihaiset päälle, että tarkenisi.

Illalla hurautettiin porukalla liskon ja hänen miehensä kera Piston maamiesseuran talolle tanssimaan. Paikka sijaitsee Taivalkosken puolella Tyrövaaralla. Tahtia löi Selena-niminen orkesteri. (Selena on muuten myös minun tonttukaksosistani toinen ;)) ja hyvin löikin. Ikkään kuin löylyä lissää... Sillä lämmintä oli sielläkin. 

Muuan sääskikin pääsi ulkona viilennystä hakiessamme vähän kuppailemaan, mökillähän niitä ei muuten oikein ole vielä näkynytkään, mikä on ihme jo sinänsä. Riemuitsimme tietenkin taas sydäntemme kyllyydestä ja jotenkin outo ilmiö on havaittavissa - koipeni tuntuvat ajan oloon senkun nuortuvan! Muista paikoista en uskaltaisi mennä sanomaankaan sitten yhtään mitään. :) 

En olisi millään vielä malttanut lähteä pois kun Hän ilmoitti, että aika on tullut, inisin vähän, mutta lähdettävä oli, vaikka haikea nuoruudenajan tango jäikin soimaan... Matkaa oli sentään vajaan tunnin verran ja vanhaa miestähän (minusta yhdeksän kuukautta nuorempaa) nukutti tietenkin. HIHII...  

Vaikka ei Häntä oikeastaan tietenkään vanhaksi voi tituleerata kun ajattelee, millä vauhdilla hän lennätti minua koko illan. Varsinkin Tavallisen tytön me lähes juoksimme (niin teemme muuten aina; emme mahda sille yhtikäs mitään - olemme voimattomia sen voiman edessä).

JA SE HIKI VALUI AINA VAAN

Vuodatin hikeä. Voi miten minä vuodatinkaan! Silti olin luvannut Hänelle lähteä Lystinurmen latotansseihin Eino Leino -talon pihapiiriin. Mitkään mutinat eivät auttaisi, tiesin, joten muutaman tuikitärkeän vaatekappaleen kanssa taisteltuani istahdin autoon. Hän vähän mökötti jo. Sitten minäkin pikkuisen...

Höpsöilyt huiskahtivat suit sait hatelikkoon kun pysäköimme Kuvakirkon ohi vievän tien varrelle. Ihana näkymä Oulujärvelle avautui ja sen korkealla töyräällä sijaitsevassa ladossa oli meneillään tanssikurssit, joiden loppuvääntöjä päästiin seuraamaan. Lipunostopaikalla merkitsimme itsemme numeroiksi 49 ja 50. Kun kurssi loppui, astui orkesteri Metakka asemiinsa. Yhtye koostuu paikallisen tanssiseura Casamban jäsenistä.

Aluksi Casamban puheenjohtaja Martti vei vaimonsa häävalssiin - oli heidän yhdeksäs hääpäivänsä. Tunnelma oli romanttinen, herkkä... Katsojat supattelivat. "Miten rakastuneita vieläkin..."

Ja sitten se alkoi. Kaikkea tanssia maan ja taivaan väliltä, no, lähes. Orkesterin solisteja oli kolme, jotka vuorotellen astuivat remmiin ja tauoilla tanssittivat levyt. Aurinko paahtoi ja saunatunnelma vallitsi. Silti jalat eivät malttaneet pysyä paikoillaan; eikö muka saunassa tanssia voisi? Ja hiki valui...

Viimein, juuri ennen kotiinlähtöä, ilmoille singahti Säkkijärven polkka, joka imaisi lattialle ja laittoi jalat lentämään. Ja se hiki valui aina vaan, mutta se tuntui jo ansaitulta vuodatukselta. Nautinnosta kumpuavalta...

Ja se, jos mikä, teki terää!