Huh, vieläkin sydän on syrjällään. Ajoin äsken kotiin kuntosalilta. Äkkiä jostakin pölähti kaksi koululaista ja sivuilleen vilkuilematta he lähtivät ylittämään tietä. Jarrutin pumppaamalla, mutta tie oli jäinen ja auto sutisi vain heitä kohti. Lapset pysähtyivät vielä keskelle tietä katsomaan lähestymistäni ja ennätin jo ajatella, että nyt ne jäävät alle enkä minä mahda sille yhtään mitään... Onneksi he älysivät lähteä juoksemaan!
Ajoin normaalia taajamanopeutta ja lumipenkka esti näkemästä lasten lähestymistä. Jos he olisivat jääneet autoni alle, olisinkohan selviytynyt siitä ikinä?
Olisi se ollut pitkän ajan painajainen, varmaan iankaiken. Olen kerran joutunut samantapaiseen tilanteeseen, kun pihasta poika päästi pyörällä eteeni. oli onneksi kesäkeli, sain viimehetkellä pysähtymään. mutta kauan kammosin sitä paikkaa myöhemminkin, vaikka säikähdyksellä selvisimme molemmat.
VastaaPoistaNiin minäkin luulen, että ikuisesti se kummittelisi mielessäni, koska jo nytkin kelaan sitä tilannetta yhä uudelleen ja uudelleen. Että jos...
VastaaPoistaHieno juttu että lapset pelastuivat ja ymmärrän kyllä hyvin miten säikähdit.Heillä oli suojelus mukana hölmöilystään huolimatta. Nämä lapset ovat todella arvaamattomia liikenteessä, no, mikäpä nyt ei olisi? Mutta Mukavaa viikkoa ja kunnonkohotusta edelleenkin:)
VastaaPoistaKiitos. En minä sieltä salilta malta pois jäädä ennen kuin kesällä, silloinhan on ulkonakin mahdollisuus tehdä vaikka mitä, mutta tiedän tästä lähin paikan, jota erityisesti tarkkailen...
VastaaPoistaMukavaa loppuviikkoa sinullekin! :)