Juhlittiinhan sitä. Julkistamista. Kun se kaupunkihiiri halusi juhlia maalaishiiren kirjojen valmistumista...
Vaikka tiukoille se otti. Kun julkisuutta ei halua eikä naamaansa vieraille näyttää. Mitä siitä nyt ees näyttäisikään? Tokko juuri hurraamista löytyisi...
Sitten maalaishiiri ryhdistäytyi;
olihan se oma tyttökin perheineen paikalla ja yksi sisar ainakin muutamine jälkeläisineen, kummityttökin ja toisen sisaren tyttö perheineen...
Että jos nyt sitten ihan sukulaisten kesken vain...
Harmi , että se oma poika ei päässyt tulemaan.
Ihmeesti sitä syötävää ja juotavaa löytyi, mutta eihän osallistujia monta odotettukaan, lehdistön edustajista nyt puhumattakaan. Kotiniemellä lomaili siihen aikaan yksi ainoa perhe (vain muutama vuosi sitten koko niemi olisi ollut TÄPPÖSEN TÄYNNÄÄN!), mutta se ainoa olikin just se kaupunkihiiri miehineen ja äiteineen. Kaikki mukanaolijat esiintyvät jommassa kummassa kirjassa, joten omaa juhlaansahan he periaatteessa viettivät, ainakin tästä maalaishiirestä siltä tuntui ja herkultahan se maistui.
Oikeastaan olisihan sinne vielä mahtunut enemmänkin, kyllä maalaishiiri olisi sen kestänyt! No, ainakin tontut ja peikot kuijottivat puiden ja aitan suojissa ja pieni ryhmä keijukaisia heilutteli katon harjalla siroja sääriään, osallisiahan hekin...
Lapsenlapset esittivät äitinsä kanssa laulua, johon liittyi vastustamattomasti myös tanssahtelua ja hyppelyä, kaupunkihiiri piti pienen puheen, vävy paistoi lättyjä, joten ohjelmaakin oli.
Kiitos, kaupunkihiiri, ja kiitos kaikille muillekin mukana olijoille, ihmeestihän tästä maalaishiirestä sitä juttua irtosi, loppujen lopuksi - kenenkään ei tarvinnut enempiä edes kysellä. Jokaista taisi jopa lopuksi pikkuisen unettaa... ;)
Ja saatiinhan taas yksi syy yhteiseen illanviettoon!
Ai niin, se häämaalaus... Aloitimme varhain aamusta aitan maalauksen ja nyt se on siinä. Hän vielä viimeistelee nurkkia sun muuta pikkuhilpetööriä, johon minusta ei ole; olen liian suurpiirteinen!
